torstai 3. syyskuuta 2015

Ulkomaiden huonoista puolista

Sen, mitä olen viime vuosina ollut harrastunut ulkomaista, siitä miten elää hyvää elämää heidän tapaansa, ei ole kovin taitavaa vaikutelmaa jättänyt vaan on syntynyt kuva, ettei elämä useassa ihan arvostetussakaan kulttuurissa ole kovin onnellista. Ulkomaat usein kehuvat lämpöä, ruokaa, viiniä, seksiä ja ihmissuhteita sekä lis'ksi tuntuu heidän elämässään olevan koulua, työtä, aineita ja konflikteja niin maiden kuin yksilöidenkin välillä. Nuo hyviksi mainostetut puolet ovat suomalaisesta vinkkelistä katsottuna sellaisia, että niihin hukutetaan suru, jollei elämä mene niin kuin toivoisi. Jos on vaikka se olo, ettei oikein saa, mitä haluaisi, niin menee syömään tai juttelee jonkun ystävällisen kanssa. Ja lämpö vasta helppo on, jos osaa ilmaston. Koulu ja työ ovat niitä mörköjä, joista suomalainen kulttuuri suo jotakin vapautta, ettei yksilö menisi liian littuun. On merkki siitä, että ihminen on aivan pulassa, jos aineet tuntuvat parhaalta vaihtoehdolta tai elämän kevennykseltä. Suomalaisella sen sijaan on elämäntaitoja: lähtee vaikka retkelle tai tapahtumaan, harrastaa jotakin, laittaa radion soimaan, niin on parempi meininki ilman aineita. Myös sosiaaliset suhteet tuntuvat Suomessa olevan parempi "Elä ja anna toisten elää!"-ohjeen myötä. Onko kyse siitä, että suomalainen, kenties sään ja luonnon myötä, kaipaa parempaa elämää ja ulkomaalainen taas on turtunut kuin surullinen, tyytynyt osaansa kuin kipeä. Silloin haluaa yhteiskunnankin paremmalle tolalle, jolloin on paljon vaihtoehtoja siitä, mitä kivaa keksisi, jos on hetki vapaa-aikaa tai vaikka ilta käytössään. Ja suomalaisen yhteiskunnan järkiperäisyys tuo sosiaalidemokraattien myötäkö pehmeät arvot arvpstetuiksi kovassa maailmassa, jolloin on lomaa, työn kehittämistä, joustoja, yksilön äänen kuuntelemista, erilaisuutta ymmärtämään pyrkivää kommunikaatiota yms. Säätä lukuunottamatta, ja se voi olla olennainen, nämä ovat taitoja, joita voisi vaalia myös ulkomailla ja saada ihan yhtä suuren hyödyn siellä.
Terveistä elämäntavoista http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
Onnesta http://happinesstipsblog.blogspot.fi
Vapaa-ajan hyödyllisyydestä työlle http://workandfreetime.blogspot.fi
"Elä ja anna toisten elää" ohje niin yhteiskuntaan, kansainvälisiin suhteisiin kuin ryhmien välisiin suhteisiin ja ihmiskontakteihin http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2013/11/ela-ja-anna-toisten-elaa.html
Arkijärkinen kokonaiskuvallinen ajattelu http://pikakoulu.blogspot.fi
Moraaliseksi ryhtymisestä http://healthilymoral.blogspot.fi

Viileän lämpötilan vaikutuksia sinällää ovat keskeltä mahan seudulta spontaanit liikkeet ja sen seuraus, että liikkeet ovat keskustasta hienoviritteiset ja sosiaalisen silmän hahmotuksen tapaisella tavalla niistä saa hienoviritteisen koordinaation tekemisentavoilleen ja elämäntavoilleen, elämänsä rytmille ja tunteidenmukaisuudelle sekä kai paremman tunnelmatajun, millä hahmottaa monimutkaiset kokonaisuudet, etenkin maisemat ja filosofiset perspektiivit. Niitä siis jos kaipaa, niin kannattaa liikkua ulkona aamulla kun on viileää. Viileä sopii niin liikkumiseen kuin liikkeelle lähtemiseen ja tekemään ryhtymiseen, jos osaa viileässä elämisen niin hyvin, että tietää omasta kokemuksesta liikkumisen ja vauhdikkuuden tuovan hyvää oloa ja terveyttä.
Varsinaisesti Suomen säissä talvikauden ja kesän välinen ero on kuitenkin se, mikä saa kaipaamaan parempaa ja mankumaan yhteiskuntaan paremman elämän mahdollisuuksia ja tarttumaan niihin, vaalimaan niitä, kun niitä on järjestetty tai muuten löytää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti