sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Paratiisiteoria ei ole kaunein oppi vaan vain kauniiden linjausten tuki

Paratiisiteoriani pyrkii perustelemaan hyvän elämän tarjoamisen kannattavuuden, myös teknologisoituneessa nykymaailmassa ja arvoja kyseenalaistettaessa mutta haluttaessa olla ihan objektiivisia ja kokonaiskuvallisesti. Paratiisiteoriani ei sinällään tarjoa montakaan ohjetta hyvään elämään, sillä se ei ole kovin käytännön elämän tasolla vaan vain teoreettisia mekaanisia perusteluja, jotka luultavasti ovat ohjelmoitavissa tietokoneille. Sen sijaan musiikki, buddhalaisuus ja muiden uskontojen kauniit moraaliset linjaukset, vapaa-ajan huvit, sivistyksen onnistuneet ratkaisut hyvän elämän tuomisessa ja käytännön osaaminen terveistä elämäntavoista tuovat hyvää elämää käytännölssä, neuvovat hyvän elämän taitoja.

tiistai 15. tammikuuta 2019

Ihmisen luontaisen kapasiteetin käytettävyydestä nykymaailmassa

Villieläimillä, etenkin laululinnuilla, on kamalan suuri kapasiteetti, koska käyttävät luonnollisia omakohtaisia hahmotustapoja ja ovat jatkuvasti tekemisissä paljon elämän peruselementtien kanssa. Ihmisiltä koulu katkaisee tuon yhteyden, koska joillakin ihmisillä oma järki ja yleinenn ymmärrys on heikko, kai koska ovat olleet kiinnostuneet teknologian ja kaupungostumisen vuoksi mm matematiikan oppimisesta. Matematiikka ja rakennettu on hyvö hahmottaa näköaistin rakennehahmotuksella. Erityisesti rajkennetun ja tekemisten kanssa on hyvä lisäksi käyttää tunnelmatajua, sillä se kertoo nopeasti ja selkeästi, mistä ilmiöstä ja tekemisestä on millpoinkin kysymys. Näin ihmiselle saataisiin palautettua hyvä ihmisen luonnollista kapasiteettia käyttävä ymmärrys, joka sisältää rakennetun ja matematiikankin, suosimalla näköaistin rakennehahmotusta ja käyttämällä samalla mukana tunnelmatajua ja yleissivistystä. Tällöin oppiminen, taidot ym elolliseen liittyvä voisi edelklleen käyttää hyväkseen ihmisen koko havaintokykyä, joka siis on ihmisen luonnonhistoriuan tulos.