Lainasin kirjastosta Aleksis Kiven runoja ja niitä oli mm laulu Onnelliset, jossa lopussa säkeet:
"ja laakson hyminä soi
kuin ijäisen lemmen ääni",
mikä tuo mieleeni luonnon linnunlaulun joskus tuoman vaikutelman onnentäyteisestä harmoniasta, josta ne laulavat. Se on ihmisen ja eläimen, elollisen luonnon ääni, ikiaikaisen oikean elämäntavan tunteitakoskettavuus ja onnellisuus, elämäntavan joka varioi eläimeltä ja ihmiseltä toiselle, mutta jossa on samoja tekijöitä ja samoja teemoja, kulkuja,eri mittasuhteissa vain, kenties eri aihepiireissä, tunteita koskettavia elämäntapahtumia ja elämänviisauden oppimista toisilta, samalla maisemassa eläen, oman paikkansa löytäneenä elollisen kokonaisuudessa, harmoniassa muiden eläinten ym kanssa.
Mutta oikeastaan viimeinen säkeistö kuuluu:
"Täss seison impeni kanssa,
ja kiharan tuulessa liehuu
ja laaksojen hyminä soi
kuin ijäisen lemmen ääni,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesäinen aamu
ja linnut ne laulelee."
missä ei oikeastaan ole kerrottu ollenkaan, miten tuo ihmisluontoa koskettava harmonia saavutetaan, vaan mainittu kuin koululaisten osaamattomuus, kränä yms tuo yö ja parannuksena vain aamu, vai onko sivistys, mutta ongelmana on, että sama vika tulee seuraavana yönä uudelleen. Ja samalla linnut laulavat viisaammin.
Mutta tuosta iäisen lemmen äänen selittämisestä, että mitä ja miten, oppisi varmaankin paratiisiteoriakirjastani, kai sen paratiisiosuudesta etenkin, mutta alun kai tarvitsisi perustietoina: http://www.angelfire.com/planet/paradisewins/2013paradise.rtf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti