Jotkut ihmisetetsivät onnea ruuasta ja se tuo heille lämpöisen tyytyväisen ihan hyvän olon, muttei sen kummempaa, ja lisäksi kai tunteen yltää johonkin upeaan älyllisyyden ja keskustelun saralla, mutta käytännön tekemisissä se tuo ainakin osaan jaksamattomuutta ja liian pieneen piiriin asioita keskittymistä. Euroopan maista siis tulisi mieleen, etteivät Espanja, Saksa ja Eesti ole paljoa sitä onnellisempia. Ruuan tuoma hyvä olo on usein ruokaan keskittynyttä, vähän kuin itkuun keskittymisen tavalla, siis huonon elämän tyynnyke, hyvän korvike. Muutkin kyllä syövät itsensä kylläisiksi ja ihan hyvän olon saavat ruuasta, mutteivät tarvitse siihen niin paljoa eivätkä niin rasvaista ruokaa, ja saavat hyvän olon myös monesta muusta asiasta elämässä.
Onnellisimpia ovat vaikuttaneet olevan ne, jotka ovat aikuisella iällä aika kouluperspektiiviin turvaavia ja omalla tavalla tekeviä, omia teitään sivistyksen suojissa kulkevia, aika keskiverron tapaisia. On kai niin, että hyvän elämän ohjeet kirjoitetaan niin, että ne olisivat kaikille ymmärrettäviä, ja siksi ne ovat useimmiten koulujärjen näkövinkkelistä, koulusivistyksen pohjalta. Mutta missä ne ovat saatavilla? Vai ovatko ne osassa asioita niin pielessä, ettei niitä voi lukea, jos osaa jo itsekin aika paljon? Joskus olen kuullut koulua kannatettavan siksi, että sen on havaittu tuovan onnellisimman elämän, muttei kaikille - kuinka korjata sen viat?
Näytteleväiset näkyisivät olevan vähemmän onnellisia kuin ruokaorientoituneet.
Ihminen, joka tekee samana päivänä jotakin henkisesti tai fyysisesti raskasta, tarvitsee yleensä tuhdimpaa ruokaa kuin tavallisena päivänä, siis esim. matkailijat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti