Ukuleleni paratiisikäsityksestä

Minulla on sinipunerva hawaijilaisen kuvallinen ukulele, jonka tyylissä ja soinnissa tuntuu olevan opetettuna jokin uskonnollinen paratiisi. Se tuntuu rakentavan paratiisia isolta osin seesteisen tyynen rikkumattomuuden varaan kuin sunnuntain ilmapiirin. Lisäksi se tuntuu laittavan yhden asian kerrallaan hyvälle tolalle, vähän missä järjestyksessä nyt sattuukaan olemaan sieltät äältä jotakin, ja rakentavan sitten tulevaisuuden hyvää elämää ja paratiisia noiden jo valmiiden juonteiden ja seesteisen tyyneiden varaan kuin kaffe ja muffinssi. Elikkä kovin rikkinäiset huonot tyylit ja isommat särähdykset tiputtaisi ensin pois, vaikkapa löhöämisen ja ruuan varjolla, ja sitten tilalle hyvänlaatuisista asioista rakentaisi uuden elämäntavan alkua, jonka ei kai tarvitsisi olla niin laiska. Ukuleleni sointi sopii Suomen ilmastoon, ei helteisiin. Mutta onko tuo paratiisikäistys väärän ilmaston kumminkin? Vai kulkeeko se tuota laiskempaa tietä uskonnollisuutensa vuoksi?